Historia

Otavan Opiston Wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ihanan laaja historia

Jokainen historiaa opiskeleva varmasti on miettinyt ja ehkä jopa tuskaillutkin joskus, kuinka laaja oppi-aine historia onkaan: jo pelkkään yhteen päiväänkin voi sisältyä useita eri historiallisia tapahtumia ympäri maailmaa. Miten sitten muistaa ja erotella näitä asioita toisistaan mielessä? 

Yleispätevä neuvo voisi olla, että asiat kannattaa laittaa järjestykseen jo ihan paperille eli sen sijaan, että yrittäisit muistaa tärkeitä historiallisia päivämääriä/vuosia ym. vain pelkästään mielessäsi, piirräkin vaikka itsellesi aikajana tärkeistä tapahtumista. Näin saat paremman ja selkeämmän kuvan tapahtumien kulusta ja piirtämisen aikana toivon mukaan jäävät asiatkin mieleen paremmin! 

Aikajanaa ei toisaalta tarvitse aina edes itse lähteä piirtämään ellei niin erikseen halua, sillä tietyissä oppikirjoissa aikajanoja löytyykin ihan kiitettävästi. Historian opintojen tueksi voikin hankkia vielä kurssin oppikirjan lisäksi erikseen yleisen historiaa käsittelevän teoksen, josta sitten saa vielä lisätietoa oppiaiheisiin liittyen. Tällainen kirja ei tietenkään ole välttämätön, mutta sellaisesta voi olla hyötyä ja apua joidenkin opiskelijoiden kohdalla. :-) 


Historiallista katsottavaa ja luettavaa

Historiasta innostuneiden on hyvä pitää mielessään tv:n ja kirjallisuuden tarjoamat oivat historialliset materiaalit. Tietokirjallisuutta ja dokumentteja löytyy erilaisista historiallisista aiheista monia, kunhan vain jaksaa hieman nähdä vaivaa kyseisten löytämiseen.


  • Historiallista kirjallisuutta on itsessään melko helppo löytää jo omasta kirjastosta, sillä yleensä historialliset teokset on sijoitettu omalle, historiaa käsittelevälle hyllylleen. Jos näin ei kuitenkaan ole, voi tietty kirjastotädeiltä pyytää apua teoksen löytämiseen.
  • Historiallisia dokumentteja tulee tv:stä moniltakin kanavilta. YLE Teemalta tulee esimerkiksi hyviä historiallisia dokumenttisarjoja melko usein.
Henkilökohtaiset työkalut